Sohva

Ylläoleva kuva on osittain lavastettu. Kuvan ottamista varten keräsin täytteet lattialta ja hain syyllisen paikalle. Aitoa ovat kuitenkin kuvan henkilöt; Tikku, sohva ja täytteet. Meidän sohva on jo vuosia näyttänyt pureskellulta ja möyhennetyltä. Käytnnössä siitä lähtien, kun Hoikka muutti taloon. Sohva on ommeltu kasaan pariinkin otteeseen, mutta aina joku reuna repsottaa, kiitos pienten karvaisten ja pitkäkuonoisten tuholaisten. Hoikka jätti sohvan rauhaan aikuiseksi kasvettuaan, mutta Tikku on sitkeästi jatkanut perinnettä. Jopa niin sitkeästi, että omistajat ovat nostaneet kädet pystyyn. Joka kerta kotiin saapuessa on jo itsestään selvää työntää muutama kourallinen täytettä takaisin sohvaan, ennen kuin siihen istuu. Jos vieraita tulee, peitetään revitty kohta kauniilla torkkupeitolla ja asetetaan tyyny päälle. En tiedä kuinka kauan vieraita kehtaa kutsua kyläilemään. Tähän asti en ole jaksanut asiaa paljon häpeillä. Mitään mieltä ei ole ostaa uutta sohvaa, koska todennäköisesti se kokisi yhtä tuskallisen kohtalon; elävältä syömisen.

Löysin yhden hyvän kuvan Dorasta ja oli pakko laittaa se esille. Kuvassa Dora on todella valppaan oloinen ja ikää on kuitenkin yli 11v. Dorasta ei ole paljon digikuvia, mutta paperiversiona löytyy monta sataa. Pentuna D oli niin ihanan näköinen, että ihmiset tulivat sitä kadun toiselta puolelta ihailemaan. Turkki oli kuin lampaanvillaa ja ilme suloisen pehmolelun.

Tuntuu kuin Doran kuolemasta/elämästä olisi ikuisuus aikaa, mutta ei siitä ole kuin 3,5 vuotta. Eihän se ole kuin hetki. Olin unohtanut, miten muhkea turkki Doralla oli viimeisinä vuosinaan. Turkin huono puoli oli, että karvanlähdön aikaan (joka oli 2 krt vuodessa) sitä todella lähti. Harjatessa karvaa saattoi kertyä monta muovipussillista ja seuraavana päivänä sama satsi. Sitä tosiaan riitti ja siitä määrästä olisi tehnyt monet rukkaset, jos vain olisi ollut kärsivällinen. Doran turkki tuoksui myös älyttömän hyvälle. Tuoksua on vaikea selittää, mutta en unohda sitä koskaan. Olen säästänyt muutaman tupsun Doran turkista, mutta tuoksu on jo niistä kadonnut...:(

No juu. Kohta varmaan blogin nimeksi pitäisi laittaa "Doran elämä":) Mutta jotenkin on ihana muistella Doraa, kun muistoja kertyi niin paljon. Tulen varmaan jatkossakin jatkamaan muisteluita...

Nyt parhaillaan ulkona sataa ja koirien lenkki saa siirtyä...En jaksa raahata perässäni koiria, joiden kuono osoittaa kohti kotiovea.