Keskiviikko

(Ensimmäinen sydäri) Viime lauantai: kauhea painajainen. Eeva soittaa 5 vaille 12: "Ettekö te meinaa tulla kisoihin ollenkaan?" Ei meinattu, mutta ehdittiin kuitenkin. 15 yli 12 ollaan kisapaikalla.

(Toinen sydäri) Kisat on jo alkaneet. Menen koirien kanssa ell-tarkastukseen. Tikku pääsee irti ja juoksee kohti 350m lähtökoppeja hihna hulmuten. Kaikki kuitenkin ok. Tikku ei pääse radalle. Tästä päivästä ei tule yhtään mitään...ajattelen. Nää on helvetti vikat kisat johon tullaan. Stressi laittaa mahan sekaisin...

Kisat menee pienessä horkassa. Tekisi mieli laatata ennen kuin työnnän Hoikan koppiin. Mutta kaikki menee ok. Voittaa lähtönsä ja ei tappele pupulla. (Olen niin nopea). Aika yllättää 23. 62. Tikunkin lähtö menee hyvin: ei ole vika maaliintulija.

Hoikka juoksee vapaaehtoisen aikajuoksun. Aika paranee ja Hoikka jatkaa A-finaaliin. Ei rähinää pupulla. (Olen taas niin pirun nopea). Tavoitteet täyttyneet. (Tekisi mieli jo lähteä kotiin).

(Kolmas sydäri) Finaalijuoksu: Hoikka tulee hopealle uudella ennätyksellään 23.22. Ja tappeluksi menee pupulla. Kestää hetki, että saan Hoikan kiinni. Että voikin samaan aikaan olla niin ylpeä ja niin nolo. (Tätä varten on kuonokopat, yritän lohduttaa itseäni). Silti en ole varma saako koira tapella pupusta... Kuvittelen katseet selässä :"Noiden koira tappelee". "Ei se tappele kuin narttujen kanssa", ajattelen, "onko se pienempi paha?"

Tänään on keskiviikko ja vihdoin annan itselleni luvan olla ylpeä Hoikan saavutuksesta. Kukaan ei ole täydellinen, mutta joku on äärettömän lahjakas juoksija.